Apokalyptiikka - toivo ahdistuksessa (OSA IV)

Profeetallisen eskatologian ja apokalyptisen eskatologian perustus lasketaan juutalaisen kosmologian synnyttämän kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän jumalakuvan päälle. Kun Jumala on yksi ja suvereeni, hänen sanansa ja suunnitelmansa varmasti toteutuvat. Raamatun patriarkkakertomukset vahvistavat tätä jumalakuvaa ja historialliset kirjoitukset kertovat Jumalasta, joka aktiivisesti suunnittelee historian tapahtumia ja on kykenevä saattamaan suunnitelmansa tapahtuviksi.



Usko ja luottamus aktiivisesti historiassa toimivaan Jumalaan valoi toivoa Israelin murroskauden juutalaisiin. Profeetat olivat vakuuttaneet, että Jumala näkee kansansa alennustilan, muistaa liittonsa ja ennalleenasettaa kaiken. Babylonian eksiilin päättyminen ei, valtaa pitävien saadokilaisten syrjimiksi jääneiden visionäärien mielestä, kuitenkaan lunastanut kaikkia odotuksia. He eivät pettymyksessään kyseenalaistaneet profeettojen sanomaa, vaan käänsivät katseensa tulevaisuuteen ja totesivat Habakukin lailla: ”Näky toteutuu varmasti ja ajallaan.” Visionäärit eivät kansan jakaantumisen ja papiston harjoittaman sorron vuoksi kyenneet näkemään profetioiden toteutumista enää oman aikansa historiallisessa kontekstissa. Jumalallisen väliintulon kautta tapahtuva ennalleenasettaminen tapahtuisi kertakaikkisesti vasta aikojen lopulla. Tämän näkökulman myötä apokalyptiikan siemen alkoi orastaa.

Apokalyptiikka tarjosi sorretulle vähemmistölle pakotien lupausten ja todellisuuden yhä kasvavasta ristiriidasta. Kolmannen Jesajan ja Toisen Sakarjan johdolla katse käännettiin kosmiseen tulevaisuuteen, jolloin itse Taivaallinen soturi (Divine Warrior) taistelee kansan sorretulle osalle voiton. Tritojesajan apokalyptiikka valoi sorretulle kansanosalle toivoa yhteisön vääristyneiden valtarakenteiden sisällä.

Hellenisaation myötä tapahtuneiden mullistusten keskellä apokalyptiikka sai uusia esiintymismuotoja. Kun teokraattinen yhteiskuntajärjestys sai väistyä kreikkalaisen sivistyksen tieltä ja ylipapin viran sai ostettua pakanakuninkaalta, nähdään saadokilaiset eristäytymässä ympäröivästä yhteisöstään ja perustamassa apokalyptistä yhteisöä. Heidän näkökulmansa on nyt sama kuin Toisen Jesajan seuraajien, joita he itse ennen sortivat: Vasta aikojen lopulla profeettojen ennustukset ennalleenasettamisesta toteutuisivat, kun Messias saapuu (Daavidin dynastian) kuningas-messiaana. Hän on hallitseva ikuista valtakuntaa tuhoten kaikki pahuuden kosmiset voimat papillisessa, kuninkaallisessa ja profeetallisessa elementissään. Qumran ja saadokilaisten esimerkki vahvistaa, että apokalyptiikka syntyy nimenomaan sorron alla - saadokilaiset olivat realisteja vallankahvassa ollessaan, mutta Qumranissa apokalyptisia visionäärejä.

Apokryfikirjat paljastavat apokalyptisen ajattelun jatkuneen intertestamentaali-sella ajalla. Niiden kirjoittajat pitävät kansan kärsimyksen ja ahdingon syynä syntiä. Ympärillä menestyviä pakanakansoja katsoessaan he kuitenkin pohtivat Jumalan oikeudenmukaisuutta: Miksi syntiset pakanat menestyvät, mutta Jumalan liiton kansa kärsii? Vastausta ei saada. Sen sijaan huomio käännetään lopunajan kuvakseen – pian koittava ennalleenasettamisen riemu on nykyistä ahdistusta suurempi ja hyvittää kaiken kärsimyksen.

Walton - DeSilva – Nickelsburg - Hanson - Cross -viisikkoon tutustuminen oli avartava kokemus: Walton paljastaa, ettei Vanha testamentti syntynyt eristyksessä, vaan vahvasti omassa ajassaan ja kulttuurissaan ympäröivien kansojen keskellä. Waltonin teos ja sen vertaileva tutkimus on mielestäni onnistunut valinta Juutalaiseen kirjallisuuteen ja apokalyptiikkaan tutustuttaessa. Se toi Raamatulle uskollisen näkökulman aiheeseen, josta esim. Heikki Räisänen ja Esko Saarinen antavat huomattavasti skeptisemmän kuvan . DeSilva ja Nickelsburg referoivat Israelin murroskauden tapahtumat elävästi. Heidän johtopäätöksensä tapahtumista ovat avartavia ja ne oli luontevaa yhdistää esseen pääaiheeseen, apokalyptiikan syntyyn ja kehittymiseen. Hansonin teos oli inspiroiva. Se avarsi näkökulmaani apokalyptiikkaan ja eskatologiaan – eskatologian tutkiminen ilman Vanhan testamentin apokalyptiikan tuntemista on puutteellista, ellei jopa mahdotonta. Se antoi pohjaa esim. Richard Bauckhamin The Climax of Prophecy – teoksen  lukemiselle. Apokalyptiikan syntyminen sorretun vähemmistön keskuudessa ja sen nouseminen esille uudestaan ja uudestaan vastaavassa tilanteessa elävien ryhmien keskellä on merkittävä havainto ja kuvaa hyvin myös Suomen hengellistä kenttää. Crossin teos palvelee kokonaisuutta ja esittelee uuden näkökulman apokalyptiikan kehityksessä: Sen lisäksi, että apokalyptiikka nähdään syntyneen ja kehittyneen yhteisön sorretun vähemmistön keskuudessa, nähdään sen kehittyvän myös vallitsevan yhteisön ulkopuolelle eristäytyneen yhteisön sisällä, Qumranissa.

Tämän kirjapaketin jälkeen on apokalyptista ja eskatologista tutkimusta mahdotonta ajatella huomioimatta Vanhan testamentin apokalyptisia tekstejä. Näyttäisi jopa siltä, että Uuden testamentin eskatologian tutkimisen lähtökohta on aina Vanhassa testamentissa. Tämä laiminlyöty ja unohdettu näkökulma vaivaa ja heikentää varsinkin vapaiden suuntien eskatologista julistusta ja kirjallisuutta – Suomen helluntaiherätyksen kenttä kaipaa vahvaa Vanhan testamentin apokalyptiikkaan perustuvaa, sieltä kohti Uutta testamenttia nousevaa ja vallalla olevaa ohutta eskatologista opetusta haastavaa eskatologista tutkimusta. Käsitykseni mukaan Suomen helluntaikenttä on vähitellen hyväksynyt hermeneuttiset työkalut teologiaansa. Eksegetiikan osaajia on niin vähän, ettei heidän äänensä kuulu eikä heidän kynänsä jälki ole löytänyt tietään Aikamedian kirjahyllyille. Vanhat sodanjälkeiset eskatologiaa käsittelevät opetuskirjat ovat argumentoinnissaan niin heikkoja ja eksegetiikassaan niin olemattomia, että niiden rinnalle tulisi kiireesti saada vahvaa Raamatun kokonaissanomasta nousevaa tutkimusta.