Apokalyptiikka - toivo ahdistuksessa (OSA I)

Varhaisen juutalaisen historian, kulttuurin ja kirjoitusten tunteminen on tärkeää kristinuskon ja Raamatun kokonaissanoman ymmärtämisessä. Israelin kansan kohtaloita leimaava synti-eksiili-ennalleenasettaminen -teema selittää apokalyptisen ajattelun syntyä ja auttaa ymmärtämään nykyajan eksiilissä elävän seurakunnan suhdetta maailmaan. Niin kuin apokalyptiikan välittämän toivon lämpö syleili Israelin sorrettua kansanosaa, kuiskaa se tänään muinaista lohtuaan myös kristityn odottavaan sieluun – Herran päivä on lähellä.

Varsinkin Suomen vapaiden suuntien eskatologian opetusperinteessä Vanhan testamentin apokalyptiikan näkökulma on järjestelmällisesti unohdettu, sitä on jopa halveksittu. Kuvaavaa on Ristin Voitto –lehden päätoimittajana toimineen helluntaipastori Juhani Kuosmasen lausahdus Raamatun opetuksia – teoksessaan: ”Ilmestyskirjaa on joissain piireissä pelätty tutkia, koska se on usein rinnastettu juutalaiseen apokalyptiseen (ilmestyksenomaiseen) kirjallisuuteen. Tällainen rinnastus on kuitenkin Ilmestyskirjan ilmoitusluonnetta halveksiva.” Kuosmasen mukaan kaikkea Raamatun eskatologiaa tulee tutkia Ilmestyskirjan valossa eikä päinvastoin.   Tällainen ennakkoasenne on juurtunut tiukasti juuri vapaiden suuntien tulkintaan. Tunnetuimman ja eniten Suomen helluntailaiseen eskatologiaan vaikuttaneen Vilho Hartosen pääteoksessa, Mitä pian tapahtuu (1950), Vanhan testamentin apokalyptiikka loistaa poissaolollaan. Vasta 2000-luvulla, uuden teologien sukupolven myötä, on helluntailaisessa opetuskirjallisuudessa alettu laajentaa eskatologista perspektiiviä varovasti Vanhan testamentin apokalyptiikan puolelle.

Pakkosiirtolaisuuden jälkeinen aika vaikeutti näkyjen ja realismin yhdistämistä ja profeetallisten tekstien tulkinnoissa katse käännettiin pois historiallisesta kontekstista uuden maailmanajan kosmiseen todellisuuteen. Onko toisen temppelinajan teologian kehitys nähtävissä myös modernissa kristillisessä teologiassa - muovaako yhteiskunta ja sen muutokset eskatologista raamatuntulkintaa enemmän kuin halutaan myöntää? Sodan jälkeisessä Suomessa, vähemmistöasemassaan kampailevan helluntaiherätyksen piirissä, eskatologia oli usein esillä sekä puheissa että kirjoituksissa. Sanomassa kaikui kutsu pyhityselämään ja henkilökohtaiseen uskonelämän valvomiseen, koska pretribulationistisen ylöstempauksen hetki on lähellä. Kiinnostus lopun aikoja kohtaan on kuitenkin laimentunut herätysliikkeen saavuttaessa vahvempaa yhteiskunnallista asemaa eikä uutta eskatologista tutkimusta ole juurikaan tehty. Tästä syystä vanhat opetuskirjat ovat edelleen voimissaan herätysliikkeen piirissä. Uudet, Ilmestyskirjaa käsittelevät, teokset mukailevatkin vanhoja hartoslaisia perinteitä. Uutta näkökulmaa opetukseen tarjoavat lähinnä Partasen teokset . Kehitys myötäilee Antti Laaton analyysia: ”Mitä vahvempi asema kristillisellä kirkolla on yhteiskunnassa, sitä vähemmän sillä on kiinnostusta pitää esillä eskatologista julistusta.”